Jeesus ei löydy hiekkaa kaivamalla

Kävin kirjakaupassa etsimässä lahjaksi hengellistä kirjaa. Valikoima oli aika pieni verrattuna dekkari- ja kauhukirjallisuuteen. Kristillisten kirjojen joukkoon oli sijoitettu ei-kristillinen kirja, jonka takakannesta luin väitteen, että 'Jumala ei ole aina ollut samanlainen'. Tämä on vastaväite Raamatun lauseelle, jossa sanotaan, että Jumala on alku ja loppu ja ikuisesti sama. Kirjan esittelytekstissä mainittiin, että Jumala on alun perin ollut vain yksi jumala muiden jumalien joukossa ja että hän on ollut naimisissa aiemmin, kunnes käsitteitä Jumalasta on muutettu. Katsoin, että kirjan on kirjoittanut arkeologi tai olikohan heitä parikin.

Arkeologit tekevät löydöksiä hiekkaa kaivamalla ja tutkivat menneisyyttä vanhoista haudoista ja luolista ja rakennuksien raunioista. He löytävät jotain jumalten kuvia ja kyseenalaistavat sitten koko Raamatun Pyhän Hengen ilmoituksen. Raamattukin puhuu siitä, että ihmiset palvoivat ennen epäjumalia, se ei ole mikään uusi asia. Se, miten ihmiset ovat uskoneet ennen, ei todista mitään siitä, että Raamattu ei olisi totta. En ole koskaan nähnyt yhtään lehtiartikkelia, kirjaa tai tv-ohjelmaa, joka olisi pätevästi voinut kumota Raamatun Sanan. Jotkut ihmiset kyllä yrittävät tehdä niin, mutta eivät siinä onnistu. Ehkä se harhauttaa joitakin ateisteja, mutta kristityt tietävät Jumalan olevan totta.

Jokainen kristitty jolla on Pyhä Henki, voi itse todeta omakohtaisena kokemuksena, että Jumala toimii ja puhuu tänään samoin kuin hän toimi Raamatun kirjoittamisen aikana. Olen itse kokenut useita kokemuksia ja jopa yllättynyt siitä, kuinka samanlainen Jumala on edelleen, kuin hän on Raamatun Sanassa. Jumala on SAMA eilen, tänään ja huomenna. Hiekan alta kaivamalla Jeesusta ei löydy, sillä hän on noussut ylös Isän oikealle puolelle ja hän elää henkenä meissä, jotka uskomme häneen. Järkeisopeista Raamattu varoittaa: 

"Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.

Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen."

- Kol. 2: 6-8

Rauhallista joulua ja siunausta sinulle!